Lännenratsastus

On parhaimmillaan pehmeää ja kevyttä liikkumista yhdessä hevosen kanssa, hevosen tehdessä asiat vaivattomasti, kantaen itsensä käyttäen aktiivisesti takaosaansa ja ratsastajan kertoessa hevoselle tahtonsa pienin avuin. Tällöin ihminen lähinnä matkustaa ja hevonen on rauhallinen ja rento. Ihminen ja hevonen luottavat toisiinsa ja ymmärtävät toistensa pyyntöjä. Tavoitteena on harmonia ihmisen ja hevosen välillä.

 

Doris 4-v. quarter tamma. Opetin lännenratsun alkeet.

Kisaan lännenratsastusta all-round -lajeissa.  Olen kouluttanut jo kahdesta quarterista 3- tason kisaratsun itselleni ihan ratsastuksen alusta asti. Yhteensä koulutettuja lännenratsuja toki riittää, mutta nämä kaksi olen kouluttanut pisimmälle. Näillä kahdella olen myös ratsastanut varusteetta kaikissa askellajeissa hallitusti. Olen kouluttanut niin nuorista hevosista lännenratsuja kuin uudelleen kouluttanut entisiä ravureita tai entisiä harraste kouluratsuja lännenratsuiksi. Olen myös läpiratsastanut ja kouluttanut kisaurallaan eteenpäin lännenratsuja.

Bellan ja Mervin ruusukesaalis yksistä viikonlopun mittaisista kisoista Bellan nuoruudessa. 10 luokkaa, joista 8 voitto ja 2 toinen sija.

Rakastan lännenratsastuksessa sitä vapautta, mikä hevoselle annetaan sen toimiessa toivotusti. Rakastan sitä, että lännenratsu toimii halukkaasti ihmisen kanssa myös varusteetta. Se on minusta parasta!

Samaa ajattelutapaa olen halunnut siirtää myös kouluratsastukseen. Sitä, että koko ajan ei pyydetä jotain, vaan ohjataan hevonen liikkumaan toivotulla tavalla ja jätetään se rauhaan tekemään sitä. Näin hevonenkin pystyy työskentelemään rennompana.